Tieteelliset
ja taiteelliset kuvitukset

KUVITUKSET

Mitä tieteellisyys lajikuvissa tarkoittaa? Muun muassa sitä, että lajin asennon on oltava luonnollinen ja esitettynä siten, että lajin tunnistettavat piirteet tulevat esiin. Värityksen ja rakenteen on oltava todenmukainen. Taiteellisuus lajikuvassa taas rikkoo näitä rajoja ja voi ottaa harkittuja vapauksia lajin esittämisen suhteen. Lajikuvan ollessa kyseessä, tieteellisyys ja taiteellisuus kulkee mielessäni kuin piste janalla: tarpeestasi riippuen lajikuvitus voidaankin toteuttaa eri tieteellisyyden tai taiteellisuuden asteella.

» Kysy tarjous
REFERENSSIT

Tieteellisiä kuvituksia pysyvään Muuttuva arktis -näyttelyyn.

Arktinen keskus / Arktikum

Projekti sisälsi yhteensä 33 kuvitusta (eläimiä, kasveja, selkärangattomia ja maisemia). Aiheesta riippuen tyyli vaihteli tieteellisen ja kevyen tieteellisen tyylin välillä. Koot vaihtelivat noin A4-kokoisesta 120cm kokoisiin teoksiin. Tavoitteena oli akvarellein toteutettu realistinen lajikuva, joka sopisi ilmeeltään ja väreiltään uudistettavan näyttelyn muihin elementteihin.

​Projektiin sisältyi yhteinen brief-palaveri, ensimmäiset raakaluonnokset, palautekierros, kuvitusten yksityiskohtien tarkastus asiantuntijoilla, sekä lopulliset kuvitukset, jotka vielä digitoitiin valokuvaamalla.

Tieteellinen kuvitus

Lapinsusihämähäkki

Muuttuva Arktis-näyttelykuvitus

Kuvitukset näyttelytilassa

Tieteellinen kuvitus

Vaivaiskoivu näyttelytilassa

Taiteellisempia lajikuvia

REFERENSSIT

Useita asiakkaita

Kun kyseessä on taiteellisempi lajikuva, voin ottaa enemmän vapauksia esimerkiksi käytettyjen värien suhteen. Näissä esimerkeissä taiteellisia vapauksia on otettu eri tavoin, mutta kuitenkin niin, että laji on tunnistettavissa.

Akvarellimaalaus

Hiiripöllön poikanen

Lajikuva

Mustapyrstökuiri

Kirjakuvitus

Koarvikozza-tunturi

Hinnasto

Alla olevat hinnat ovat alkaen -hintoja yhdelle kuvitukselle. Jos sinulla on  tarve useamman kuvituksen kokonaisuudelle, pyydä tarjous!

Luethan alta myös kuvitusten käyttöoikeuskäytännöistä. Kerron mielelläni niistä myös lisää.

  • Yksinkertainen kuvitus sisältää yhden aiheen ilman taustaa.

  • Vaativa kuvitus edellyttää monimutkaisempaa aiheen sommittelua ja kuvan luomista. Kuva voi olla yksityiskohtainen ja sisältää useampia aiheita tai olla kooltaan suuri. Se voi olla taustallinen tai taustaton.

Kuvitustyö sisältää tyypillisesti aloituspalaverin 30min, raakavedoskierroksen, luonnoksen hyväksymisen sekä valmiin kuvituksen toimeksiannon mukaisena tiedostona. Originaali ei sisälly hintaan, ellei toisin sovita.

Mitä kuvitusten käyttöoikeudet ovat?

Kuvitusten käyttöoikeudet voivat kuulostaa monimutkaisilta ja epäselviltä, mutta ne ovat itse asiassa sekä asiakkaan että tekijän parhaaksi laaditut: Kun valitset vain sinulle tarpeelliset käyttöoikeudet, et maksa turhasta. Käyttöoikeuksien hamstraaminen varan vuoksi on myöskin turhaa, koska voit laajentaa käyttöoikeuksia milloin vain muuttuneiden tarpeidesi mukaan.

Jos kuvitus luodaan varta vasten sinun tarpeisiisi tilaustyönä, kuvituksen käyttöoikeus on vain sinulla enkä myy kuvaa muille osapuolille. Jos sen sijaan ostat minulta jo valmiina olevan kuvan oikeuksia, sisältävät ne valitsemastasi käyttöoikeudesta riippuen joko eksklusiiviset tai ei-eksklusiiviset oikeudet.

  1. KERTAKÄYTTÖOIKEUS: Käytät kuvaa ainoastaan yhdessä ennalta sovitussa käyttötarkoituksessa. Tämä on oletuksena kaikissa toimeksiannoissa veloituksetta.

  2. RAJATTU OIKEUS (3 vuotta)Haluat käyttää kuvaa kertakäyttöoikeuden lisäksi muussakin käytössä (esimerkiksi esitteen lisäksi mainostus ja muu yrityskäyttö). Et kuitenkaan voi myydä teosta tai siitä tehtyjä tuotteita. Hinta +30%. Käyttöoikeus voidaan uusia.​

  3. KÄYTTÖOIKEUS JÄLLEENMYYNTIIN (3 vuotta): Sinulla on eksklusiivinen oikeus kuvaan niin, etteivät muut voi ostaa samaa kuvaa. Kuvituksen kaupallinen käyttö on sallittu. Tytti Muurinen pidättää oikeuden käyttää kuvaa portfoliossaan ja nettisivuillaan. Kuvituksen tekijänoikeus säilyy tekijällä. Hinta +100%. Käyttöoikeus voidaan uusia.

  • Tarpeitasi vastaavan, yksilöllisen kuvituksen ammattilaisen toteuttamana.

  • Luotettavan tekijän ja aikataulun, jossa pysytään: Sovimme työlle aikataulun, johon pystymme molemmat sitoutumaan ja jonka puitteissa työ toteutetaan. 

  • Toiveesi huomioon ottavan osapuolen: Riippumatta sijainnistasi olen läsnä ja tapaan mielelläni vähintään videoyhteydellä, jotta työnteko yhdessä tuntuu luontevammalta.

  • Tilatun työn julkaisuvalmiina tarpeesi mukaisessa muodossa ja koossa. Voin myös toimittaa aineiston suoraan valitsemaasi painoon, jos niin sovitaan.

Kuvittajanasi, saat minulta:

Neljä kysymystä täydellisen tarjouspyynnön laadintaan:

Tarjouspyyntöön kannattaa sisällyttää mahdollisimman paljon tietoa, jotta pystyn antamaan sitovan tarjouksen. Ei haittaa, vaikka et tietäisi jokaiseen kohtaan vielä vastausta, sillä kysyn tarvittaessa lisätietoja.

  • Mitä tarvitset ja millaiseen käyttöön kuvitus tulee?

  • Minkä tyylisen kuvan haluat? (Voit halutessasi liittää vistiin referenssikuvan toivotusta tyylistä).

  • Millainen aikataulu on?

  • Millaiset käyttöoikeudet tarvitset? (Oikeuksia voi myös laajentaa jälkikäteen, joten ei kannata "hamstrata" enempää kuin tarvitset. Tästä voimme keskustella myös yhdessä.)

Kuvitetaan villi luonto

Työhuoneeni sijaitsee Rovaniemellä, mutta teen mielelläni töitä minne päin Suomea tahansa. Ota yhteyttä minuun suoraan tai lähetä tarjouspyyntö.

Lähetä sähköpostia ja kerro toiveestasi

hei@tyttimuurinen.com

Suosin sähköpostia ensisijaisena ensiyhteydenoton kanavana, sillä luovan työn tekijänä puhelimeni on usein äänettömällä. Palaan pääsääntöisesti ensin sähköpostin kautta, mutta saatan soittaa myös numerosta 040-5694968. Kiitos!

Seuraa somessa